Kerhohuoneet
Asukastoimikunta hallinnoi kerhohuoneita ja harrastetiloja. OtaHoasin tilat ovat tarkoitettu asukkaiden vapaaseen käyttöön. Huoneita ylläpitävät asukastoimikunnan valitsemat tilavastaavat.
Kerhohuoneisiin tarvitaan erillinen avain, jollaisia on tilan avainvastaavilla (eli tilavastaavilla). Tilavastaava voi olla asukastoimikunnan jäsen tai avaimenhallintaan valtuutettu henkilö. Avain voidaan lyhytaikaisesti luovuttaa tilan lainaajalle, mutta pääasiassa joku tilavastaavista käy avaamassa tilan ja kertomassa tilan käytössä.
Monien tilojen kohdalla tilavastaavat on valittu eri Otaniemen yhdistysten keskuudesta. Yhdistyksillä ei kuitenkaan ole esimerkiksi vuokrasuhdetta tiloihin, vaan kaikki tilavastaavat ovat toiminnassa mukana vapaaehtoisina yksityishenkilöinä.
Asukastoimikunnan hallinnoimat harrastetilat
OtaHoasilla on kerhotilojen lisäksi kohdennetumpaan käyttöön tarkoitettuja muita tiloja.
Jämeräntaival 10 C-D
Tila sopii hyvin esimerkiksi lukupiirille tai elokuvailtojen viettoon.

Kapasiteetti
10-15 henkilöä







Keittiö







Vessa




Jämeräntaival 10 H









Kapasiteetti
10-15 henkilöä







Keittiö







Vessa





Tilan ylläpidosta ja varauksista vastaa Fyysikkospeksi.
Jämeräntaival 11 A-B
Peli- ja ajanviettohuone, missä on neljä ”osiota”, lautapelejä, videotykki äänentoistolla, sekä sohvia.









Kapasiteetti
20-25 henkilöä







Keittiö







Vessa





Tilan ylläpidosta ja varauksista vastaa eurooppalaisten teknillisten alojen opiskelijoiden paikallisjärjestö BEST Helsinki




Jämeräntaival 11 C-D









Kapasiteetti
15-20 henkilöä







Keittiö







Vessa





Tilan ylläpidosta ja varauksista vastaa videopeliyhdistys Polygame ry.
Servinkuja 5 B
Erityisesti lautapelaamiseen soveltuva kerhotila pienehkölle porukalle.









Kapasiteetti
5-10 henkilöä







Keittiö (pieni)







Vessa





Tilan ylläpidosta ja varauksista vastaa mahjong-peliyhdistys Aalto Daigaku Maajanbu ry.


Servinkuja 6 D
Tilassa on pöytätennis, biljardi ja ilmakiekko. Tila soveltuu siis pääosin pelailuun, mutta hengailua varten löytyy lisäksi sohvia ja TV.









Kapasiteetti
10-15 henkilöä


Seuraavat kerhotilat ovat pois käytöstä väliaikaisesti
Jämeräntaival 10 B
Tila ei ole kalustettu eikä siksi ole varattavissa.









Kapasiteetti
1-3 henkilöä
Servin Maijan tie 3 A
Tila ei ole kalustettu eikä siksi ole varattavissa.









Kapasiteetti
10-15 henkilöä







Keittiö (pieni)






